Snautseri

SNAUTSERI musta

Alkuperämaa: Saksa
Ryhmä: 2 FCI

 

Historia

Kuten muutkin koirarodut, myös snautseri on ollut alun perin käyttökoira. Rodun kerrotaan polveutuvan Etelä-Saksassa, Baijerin alueella eläneistä suo- eli turvekoirista, jotka majailivat maatiloilla vartioiden isäntiensä karjaa ja muuta omaisuutta sekä metsästellen pihapiiriin tunkeutuneita jyrsijöitä. Näille pelottomille ja urheille koirille oli olennaista karkea karva, tuuhea parta ja pitkät kulmakarvat. Vaikka karvoitus suojasi koiraa tehokkaasti rottien vaarallisilta vastahyökkäyksiltä, koirien korvia ja häntiä alettiin typistää puremien ehkäisemiseksi. Väritykseltään koirat olivat mm. keltaruskeita, riistanvärisiä ja mustaruskeita.

Virallisesti rotuna snautseri syntyi vuoden 1850 paikkeilla, kun siihen asti karkeakarvaiseksi pinseriksi kutsuttu koira hyväksyttiin omaksi roduksi ja rodun jalostus alkoi. Saksassa perustetun rotukerhon Pinscher-Schauzer -Klubb (PSK) tärkeimmiksi jalostusominaisuuksiksi määritettiin tallikoiran metsästys- ja vartiointiominaisuudet. Snautserien turkin väriin alettiin kiinnittää huomiota ja 1900-luvun alussa jalostettiin pippuri & suolan (harmaa) väri puhtaaksi. Mustien snautsereiden jalostus aloitettiin 1930-luvulla.

1900-luvun alkupuoliskolla snautsereita käytettiin Saksassa palveluskoiramaisiin tehtäviin. Mm. armeija ja Punainen risti käyttivät snautsereita viestikoirina. Jonkin verran snautsereita oli myös poliisikoirina. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen snautserin suosio alkoi nousta ja varsinkin Saksassa ja Iso-Britanniassa rotua alettiin kasvattaa tosimielessä. Jalostuksen myötä snautserin käyttökoiraominaisuudet jäivät ulkonäköön ja luonteeseen painottuvissa jalostustavoitteissa taka-alalle, jolloin rotu alkoi seurakoiraistua.

Suomeen ensimmäiset snautserit tuotiin Saksasta ja rodun kasvatus aloitettiin maassamme 1930 –luvulla (p&s). Snautserien rekisteröintiluvut ovat olleet melko vakaat. Vuosittain snautsereita rekisteröidään hieman yli sata. Vuonna 2009 rekisteröintejä oli yhteensä 131 yksilöä (molemmat värit). Suomessa kasvatetut snautserit ovat pääsääntöisesti terveitä, pitkäikäisiä ja ulkomuodollisesti laadukkaita. Missään päin maailmaa snautseri ei ole koskaan ollut ns. muotikoira. Kuitenkin snautserilla on aina ollut omat, uskolliset ihailijat, eikä sanonta ”kerran snautseri – aina snautseri” ole ihan tuulesta temmattu.

Rotumääritelmä

Rotumääritelmän mukaan snautseri on karkeakarvainen, uljasryhtinen, voimakas ja temperamenttinen koira.. Snautseri kuuluu keskikokoisiin rotuihin. Urosten ja narttujen sallittu säkäkorkeus on 45 – 50 cm ja paino 14 – 20 kg. Rakenteeltaan snautseri on neliömäinen; säkäkorkeus on suunnilleen sama kuin rungon pituus. Molemmille värityksille on olennaista tuuhea aluskarva ja rungon myötäinen karkea peitinkarva.

Tyypillistä rodulle on eloisuus ja leikkisyys, mutta myös rauhallisuus. Snautserin kuuluu olla valpas, mutta ei herkkähaukkuinen. Hyvin kehittyneiden aistien, älykkyyden, koulutettavuuden, pelottomuuden, sitkeyden sekä säiden- ja tautien sietokyvyn ansiosta snautseri on erinomainen perhe-, vahti- ja seurakoira, jolla on myös käyttökoiran ominaisuudet. Luonteenomaista snautserille on myös hienoinen pidättyväisyys, mutta ei arkuus. Sen suojeluvaisto on voimakas eikä sen vahtiominaisuudet ole kadonneet ajan saatossa. Aktiivisen luonteensa takia snautseri pitää toiminnasta ja pitkistä lenkeistä säässä kuin säässä.

 

Snautseri seura- ja harrastuskoirana

”Rotanpyytäjän” saalisvietti, itsenäisyys ja reagointinopeus ovat jonkinasteisena edelleen tallella. Mutta koska rodun jalostuksessa tavoitteena ei ole ollut vuosikymmeniin vaalia käyttökoiraominaisuuksia, yksilöiden saalis- ja puolustusvietti vaihtelee suuresti ja joillakin yksilöillä saattaa esiintyä metsästysvietti erittäin voimakkaana. Snautserin tapakasvatuksessa on oltava määrätietoinen, johdonmukainen ja kärsivällinen, mutta arjessa pärjääminen ei vaadi pitkälle vietyä tottelevaisuuden treenaamista. Harrastuslajeissa ohjaajalta vaaditaan johdonmukaisuutta ja pitkää pinnaa sekä mielikuvitusta motivoida ei niin miellyttämishaluinen koira suuntaamaan toimintansa ohjaajan haluamaan suuntaan. Itsepäisyys, itsenäisyys, vilkkaus ja tietty hallintapyrkimys sekä pehmeys lisättynä jonkinasteisella ohjaajakovuudella ovat ne asiat, joiden kanssa harrastus- tai kilpauraa suunnitteleva snautseristi joutuu askartelemaan. Yksiselitteistä ohjetta snautserin koulutukseen ja palkkaukseen ei voi antaa. Pehmeytensä takia useimmat yksilöt eivät siedä pakotteita ja alhaisen saalisvietin takia monet snautserit eivät riittävästi syty motivaatioleluihin. Onneksi useimmilla yksilöillä ahneus makupaloille on niin suuri, että jonkinasteinen koulutus onnistuu.

Kotikoirailun lisäksi suosituin harrastusmuoto snautsereilla on edelleen koiranäyttelyt, mutta TOKO- ja agility –tuloksia Kennelliiton tietokantaa kertyy vuosittain ihan mukavasti.

Rodulla on ollut PK-oikeudet vuodesta 1994, mutta kovin yleinen näky snautseri ei ole pk-treeneissä eikä varsinkaan pk-kokeissa. Kennelliiton tietokannan mukaan viimevuosien aikana 4 – 7 snautseria (mustat ja pippuri&suolat) on suorittanut BH-kokeen ja haku- ja jälkikokeisiin on osallistunut muutama yksilö. Vaikka snautseri on mitä sopivin pk-maastolajeihin säänkestävyytensä ja liikunnallisuutensa ansio, ei rodun tottiskoulutettavuus, eikä ohjaajien pitkäjännitteisyyskään, usein yllä aivan vaativaan harrastustasoon, koiraurheilusta puhumattakaan.

 

Snautseristin kokemuksia eli Seijan omat snakut

Ensimmäinen snautserini oli p&s Pinja, kodinvaihdokki, joka tuli minulle 2-vuotiaana vuonna 1999 jackrussellinterrierinartun Vikin seuraksi. Aivan tyhjästä Pinja ei ilmestynyt elämääni, sillä ajatus omasta snautserista ja PK-lajeista oli itänyt mielessäni jo jonkin aikaa tutustuttuani treenikaverin mustiin partapoikiin. Pinjasta ei kuitenkaan ollut sen enempää jäljelle kuin hakuunkaan. Paukkuarkaa koira oli turha lähteä tottiskouluttamaan ja lisäksi huonot kokemukset ihmisistä olivat tehneet hänestä liiankin varautuneen ihmisetsintään. Tokossa ja agilityssä treenaaminen kuitenkin sujui laumavietin ja makupala-ahneuden voimalla, kun keskinäinen luottamus oli ensin rakentunut ja joissain kokeissakin ehdittiin käydä. Mutta kotikoirana Pinja oli vallan mainio, sellainen hyväntuulenkoira, lempeä hassuttelija, joka lähti mukaani aina yhtä innokkaana kelistä ja päämäärästä riippumatta.

Kun keväällä 2005 oli pennunhankinta esillä, roduksi valikoitui taas snautseri, tällä kertaa musta uros. Rotuvaihtoehtoja oli peräti neljä; musta tai p&s suursnautseri tai sitten musta tai p&s snautseri. Vaikka harrastuskoiraa etsinkin, niin vaaka kallistui seurakoiramaisempaan ja pienempikokoisempaan snautseriin, sillä ounastelin, etteivät omat paukkuni riittäisi voimakasviettisen käyttökoirauroksen hanskaamiseen. Dinosta (Wanhan Purolan Diesel) kasvoikin komea mies, 58 senttinen oma ”miniriisenini”. Näyttelyhaaveista luovuin, kun Dino sai toisen hylätty-arvosanan huomattavan ylikorkeuden takia. Hakua, tottista ja tokoa ei koko onneksi haittaa, päinvastoin, ja treenikaverina Dino on hauska, namilla ja palloilla palkattavissa, tosin snautserimaisen haasteellinen.


Viki-vanhuksen vielä eläessä tarkoitus ei ollut hankkia koiralaumaani kolmatta pyörää, mutta niin vain kävi että pentukuume iski viime syksynä. Martina vihjaisi että voisin saada hänen seuraavasta pentueestaan narttupennun. Pentukuumeen kourissa pohdin muitakin vaihtoehtoja ja nyt rodut olivat tippuneet kahteen; musta riiseni tai musta snautseri, mutta - liekö tähtiin kohtalokseni kirjoitettu - jälleen kerran päädyin snautseriin. Kahdeksankuinen Pola (Wanhan Purolan La Bomba) on tähän asti osoittautunut sellaiseksi mitä odotinkin, tyypillisen hyvätuuliseksi, älykkääksi ja ovelaksi snautseritytöksi. Miellyttämishalua pennulla ei juuri ole, mutta namit maistuvat ja vielä toistaiseksi saalisleikit sujuvat häiriöisessäkin ympäristössä. Jälkeä ehdittiin Polan kanssa kokeilla jo syksyllä muutaman treenin verran ja heti lumien sulettua jatkettiin. Pola on hieman pidättyväinen uusien ihmisten suhteen, joten haussa tulee olemaan omat haasteensa. Aika näyttää mitä pikkunaisesta kehittyy, mamman mussu vai pekosnaku. Mutta niillä eväillä mennään, jotka Pola perimässään sai. Snautseri ei ole pomminvarma valinta harrastuskoiraksi, usein ohjaaja joutuu taipumaan tavoitteissaan ja menetelmissään, mutta ihan kelpo treenikaverin snakusta saa reilulla kohtelulla.

 

 

26.4.2010 Seija

 

Lähteet: Suomen Snautserikerho Rotumääritelmä ja Snautserien jalostuksen tavoiteohjelma